Brexitillä EI merkittäviä vaikutuksia HELBUSin opiskelijoiden asemaan

Brexitillä ei tule olemaan merkittäviä vaikutuksia HELBUSin opiskelijoiden asemaan tai mahdollisuuksiin suorittaa kolmas opintovuotensa ja saada tutkintonsa englantilaisesta yliopistosta. Suomalaiset tulevat jatkossakin varmasti pääsemään englantilaisiin yliopistoihin suorittamaan kolmannen vuotensa samaan tapaan kuin EU:n ulkopuolisista maista tulevat opiskelijat nytkin pääsevät. Koulutus on yksi Englannin tärkeimmistä vientiartikkeleista ja itse asiassa Englanti tarvitsee ulkomaisia opiskelijoitaan jopa enemmän kuin opiskelijat tarvitsevat Englantia. 

Suurimmillaan muutos saattaisi tarkoittaa sitä, että joskus aikanaan (mahdollisesti vasta kymmenen vuoden päästä) kun Britannian erosopimus olisi lopulta astunut voimaan, suomalaiset opiskelijat saattaisivat joutua hakemaan erillisen opiskelijaviisumin, joka kuitenkin EU maiden kansalaisille annettaisiin käytännössä automaattisesti. 

Emme myöskään usko, että Englannin lukukausimaksut nousisivat merkittävästi. Päin vastoin kolmas vuosi muuttui juuri punnan arvon laskun myötä edullisemmaksi.

Lisäksi kannattaa muistaa, että Englannin lisäksi HELBUSin opiskelijat voivat suorittaa kolmannen vuoden kymmenessä muussa maassa kuten mm. Ranskassa, Saksassa, Espanjassa, Tsekissä, Sveitsissä, Tanskassa, Arabiemiraateissa, USAssa ja Australiassa.

Jos sinulle tulee mitä tahansa kysyttävää, älä epäröi olla yhteydessä.

Kari Jääskeläinen

Kari Jääskeläinen

Kommentit

Comments are closed.