Uratestin 3 suosituinta tulosta!

09.05.2018 | Helbus

Julkaisimme talvella 2017 hupitestin ‘Millainen kauppatieteiden maisteri sinusta voisi tulla’ ja testin on tehnyt tähän päivään mennessä noin 5200 sivustolla vierailijaa!

Tulokset jakautuivat tasaisesti erilaisten kauppatieteilijöiden kuvausten kesken, joka kertoo siitä että alalle mahtuu monenlaisia tekijöitä ja taitajia! Julkaisemme kolme suosituinta tulosta. Millaisia tulevia kauppatieteilijöitä sivuillamme liikkuu?

 

Vastuuntuntoinen tutkimus- tai kehitysjohtaja 13,4%

Tutkimus- ja kehitysjohtajiksi sopivia testintekijöitä löytyi eniten! Nämä tyypit ovat tunnollisia ja huolellisia, eikä pienetkään yksityiskohdat jää heiltä huomaamatta. Tällaisia vakaita ja järjestelmällisiä ihmisiä tarvitaan varmasti tulevaisuudessa, kun datan määrä kasvaa ja monen yrityksen menestys linkittyy yhä vahvemmin kerätyn datan onnistuneeseen hyödyntämiseen.

 

Määrätietoinen pääjohtaja 8,4%

Määrätietoiset pääjohtajat saattavat olla vaikka maajohtajia isoissa kansainvälisissä yrityksissä. Johtajan ominaisuuksiin kuuluu kriittisyys ja määrätietoisuus. Näitä ja muita itsevarmuutta henkiviä ominaisuuksia löytyi 8,4 prosentilta testintekijöistä. Itsenäisyydellä ja lujapäisyydellä voi olla myös kääntöpuolensa. Miten omia vahvoja ominaisuuksiaan voi hallita työelämässä? Voisiko luova harrastus tai tietokonepelit voivat toimia hyvänä vastapainona sitkeälle strategianikkarille?

 

Energinen muutosjohtaja 8%

Melkein yhtä paljon testistä saatiin tulokseksi ‘energinen muutosjohtaja’. Tosin voimme miettiä, onko jokainen johtaja tänä päivänä muutosjohtaja? Muutos-sana viittaa johonkin hetkelliseen, mutta tänä päivänä digitaalisuuden ja globaalisuuden vaikutukset ovat osa päivittäistä työntekoa ja sen suunnittelua. Ehkä nämä johtajat ovatkin tulevaisuusjohtajia työkaluinaan energinen ja positiivinen asenne! He katsovat pitkälle eteenpäin uudistaessaan yrityksen toimintaa ja ponnistelevat saadakseen uudet ideat käytäntöön.

 

Voimme kai todeta, että tänä keväänä liikkeellä on aikamoisia uudistajia, innostajia ja määrätietoisia toteuttajia! Rohkeus, määrätietoisuus ja uteliaisuus ovat arvoja, joita me arvostamme myös HELBUSissa. Saadaksemme parhaat tyypit opiskelemaan meille, olemme suunnitelleet koko hakuprosessin tämän tavoitteen mukaisesti. HELBUSin opiskelijavalintaprosessissa ratkaisee MOTIVAATIO. Kerro meille,

  • Mistä haaveilet uraasi liittyen?
  • Miten haastat itseäsi?
  • Mikä sinua inspiroi?
  • Miksi HELBUS voisi auttaa sua tällä matkalla?

Ja kyllä – näitä kysymyksiä me ihan oikeasti kysymme hakulomakkeessa! Käy kurkkaamassa vaikka heti!

 

>> Tutustu täältä hakuohjeisiin ja kirjaudu hakulomakkeeseen

>> Lue kandiopiskelijoiden tarinoita

>> Lue maisteriopiskelijoiden tarinoita

 

Helbus

Kommentit

Vastaa