Maisterin tutkinto edistää tutkitusti urakehitystä ja parantaa palkkaa!

Maisterin tutkinnon suorittaminen edistää esimerkiksi tradenomin urakehitystä ja parantaa palkkaa keskimäärin 2000 eurolla kuussa. Maisterin tutkinto suojaa myös paremmin työttömyydeltä.

Minna Suutari on tutkinut Haaga-Helian lopputyössään maisterin tutkinnon merkitystä suorittajansa urakehitykselle verrattuna tilanteeseen, että olisi tyytynyt vain alempaan tutkintoon ja tässä tapauksessa tradenomin tutkintoon.

Tutkimuksen mukaan maisterin tutkinto valmentaa korkeampiin asematason tehtäviin, joissa myös palkkaus on parempi.

Vuodelta 2013 peräisin olevasta asematasomittauksesta kävi ilmi, että tradenomeista vain 3,5 % työskentelee ylimmän johdon ja johdon tehtävissä, kun taas ekonomeista niissä tehtävissä työskentelee peräti 21,7 %. Myös keskijohtoon työllistyy selkeästi suurempi osa ekonomeista (20,7 %) ekonomeista kuin tradenomeista (15,3 %).

Koulutustaso näkyy myös palkoissa. Ylin johto ja johto tehtävissä olevat ekonomit ansaitsivat 8593 € kun tradenomit ansaitsivat 5050 €. Vastaavasti keskijohdossa työskentelevät ekonomit ansaitsevat 5682 € kun tradenomit tienaavat 4369 €.

Keskimäärin ekonomit tienaavat yli kaksituhatta euroa tradenomeja enemmän.

Ylempi korkeakoulututkinto tuntuu tutkimuksen valossa suojelevan myös työttömyydeltä alempaa tutkintoa paremmin.

Yhteenvetona voidaan siis todeta, että Minna Suutarin tutkimuksen mukaan ylempi kauppatieteellinen tutkinto:

  • edistää urakehitystä
  • parantaa palkkatasoa
  • suojelee työttömyydeltä

Voit katsoa lisätietoja HELBUSissa suoritettavasta University of Northamptonin maisterin tutkinnosta (MBA) täältä.

Kari Jääskeläinen

Kari Jääskeläinen

Kommentit

Vastaa