Alumninurkka: ”Show, don’t tell”

Olen kirjoitellut pieniä tarinoita nyt vähän aikaa. Pieniä turinoita, sieltä sun täältä ja sinne tänne, täyttääkseni ne illan pikkuiset tunnit, kun ei ole mitään järkevää tekemistä. Olen koittanut valutella ahdistavia ajatuksia sormilta tähän näppäimistöön ja siitä tähän ruudulle, toivoen, että ne jäisivät tähän ruudulle eivätkä mieleeni myllertämään.

En ole koskaan osallistunut millekään kirjoituskurssille tai muulle vastaavalle, joten olen luonnollisesti raapinut ja etsinyt koko internetin halki pienien vinkkien toivossa, jotka muuntaisivat tekstini eloisammaksi ja luontevammaksi.

Yksi lempivinkeistäni on “Show, don’t tell”, sitä on ehkä vaikeaa lähteä suoraan suomentamaan, mutta sen tarkoitus on aika helppo selittää. Vertaile näitä kahta lausetta:

“Johannes oli hermostunut.”
“Pieni, yksinäinen, kylmä hikipisara juoksi pitkin Johanneksen otsaa. Hän pureskeli kynsiään ja vispasi jalkaansa kovaa kivilattiaa vasten, vakaasti ja hermostuneesti rytmissä.”

Adjektiivien käyttö yksinään on laiskaa kirjoittamista. Kohtauksien kuvailu yksityiskohtaisesti, jättäen kuitenkin tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle ja tulkinnalle, on parempaa kirjoittamista. Se myös kertoo tarinan sankarista paljon enemmän.

Tätä samaa vinkkiä, voi käyttää paljon muuhunkin kuin romaanien kirjoittamiseen, esimerkiksi bisneksessä ja työelämässä. Tänä päivänä on miltei mahdotonta erottua yksilönä siitä paperimerestä, johon jokainen työnantaja hukkuu ilmoittaessaan vapaan työpaikan. Jokainen moderni ihminen on nykyään, oih niin motivoitunut, innovatiivinen, super-koulutettu tiimipeluri, joka osaa tarvittaessa myös toimia yksilönä. Kaikki ihmiset myös tulevat toimeen niin hyvin kaikenlaisten ihmisten kanssa ja ovat aina kaikkien juhlien (ainakin oman äitinsä mielestä, ja omien synttäreidensä) elämä ja valo.

CV:eet ja muut itsekehuluettelot ovat vain tarvittava paha, joka kaikilla täytyy olla, koska kaikilla muillakin on. Ne eivät ole enää tapoja erottua siitä merestä, vaan tylsiä papereita kuten veroilmoitus ja ajokortti.
Milläs sitten maustaisit oman CV:eesi tai työhakemuksesi jotta erottuisit tästä massasta, vieläpä positiivisessa valossa? Show, don’t tell. Näytä konkreettisia, oikeita esimerkkejä siitä, mitä osaat tehdä. Älä vain kirjoittele hienoja adjektiiveja, jotka eivät edes pidä paikkaansa! Vielä parempi, jos ne edes vähän liittyvät siihen työpaikkaan, johon olet hakemassa.

Oletko yksi niistä hauskoista ja itsevarmoista oman elämänsä Aku Hirviniemistä, jotka rakastavat huomiota ja puheiden pitämistä? Lataa Youtubeen tai Vimeoon pätkä parhaasta puheestasi tai esityksestäsi.
Tykkäätkö vapaa aikanasi räpsiä taiteellisia kuvia Instagramiin tai Tumblriin? Laita linkki ansioluetteloon (jos kuvat ovat oikeasti hienoja.)

Oletko hyvä neulomaan, juoksemaan tai tekemään jotain paremmin kuin muut yleensä? Taisit jo hiffata idean. Ei sinun tarvitse olla edes kovin hyvä, kuhan sinulla on edes jotain oikeaa näyttöä osaamisestasi, eikä pelkkiä mustia merkkejä järjesteltynä valkoiselle paperille.

Jos työnantaja ei valitse sinua oikeaa osaamistasi niiden tuhansien turhien adjektiivien seasta, noh, sitten sulla vain kävi huono mäihä. Uskon kuitenkin, että näillä vinkeillä et heti huku pohjalle ja saatat joskus jopa uida rantaankin.

Topi Merlin Vuorio on nuori yrittäjänalku Turusta. Hän valmistui HELBUSin ohjelmasta vuonna 2013 ja lähti sen jälkeen täydentämään tutkintoaan European Universityyn, Barcelonaan. Topi kasvoi yrittäjäperheessä ja kotoa peritty yrittäjyys-kipinä sai sytykkeen HELBUSissa opiskellessa. Tällä hetkellä hän on töissä turkulaisessa yrityksessä myyntineuvottelijana ja kehittää pientä startup-yritystä sivutoimenaan. HELBUSille bloggaamisen lisäksi Topi kirjoittaa myös satunnaisesti harrastuksenaan pientä kirjaa. Lisää tietoa Topin yrityksestä löydät osoitteesta www.tuomiovuori.fi.