Opiskelijamme maailmalla: Kristiina Ranskassa

02.03.2015 | Katariina Nuotio

hLähdin suoraan valmistuttuani HELBUSista Pariisin ESLSCA yliopistoon, johon olin hakenut kauppatieteen kandin ja maisterin yhteislinjalle. Aloitin koulun heti tammikuussa ja täällä olen nyt ollut ja viihtynyt parisen kuukautta. Kaikki on sujunut aivan mahtavasti, ja koulu on tarjonnut paljon apua ja neuvoa käytännön asioiden suhteen.

Nopeasti kohti maisterin tutkintoa

Heti ensimmäinen positiivinen yllätys tuli ensimmäisellä tapamisella ohjelman johtajan, Nazilan kanssa, kun sain tietää, että koska olen BBA/MBA yhteislinjalla saan aloittaa MBA kurssien suorittamisen jo samalla kun vielä teen kandia loppuun. Nyt pystynkin siis etenemään molemmissa yhtä aikaa, joten täydellä lukujärjestyksellä voin olla jopa 1,5 vuodessa valmis maisteri! Eli BBA että MBA taskussa! Mahtavaa! Aion kuitenkin panostaa myös ranskankielen oppimiseen, joten otan myös siihen liittyviä kursseja. ESLSCA tarjoaa myös kieli kursseja, jos halukkaita on tarpeeksi.

Hyvää tunnelmaa!

Kämppä löytyi aivan muutaman korttelin päästä koululta ja Eiffel-torni on kirjaimellisesti kahden korttelin päässä uudesta kodistani. Koulu sijaitsee seitsemännessä kaupunginosassa, johon ihastun päivä päivältä vain enemmän. Se on keskeisellä paikalla Pariisia erittäin hyvien kulkuyhteyksien varrella ja täynnä vilinää ja pikku putiikkeja.

Meidän englanninkielinen ohjelma on aika pieni, joten ilmapiiri on aika intiimi ja kaikki tuntevat toisensa, joten kavereita on helppo löytää.  Ohjelmajohtaja Nazila on aivan ihastuttava nainen, joka välittää paljon jokaisesta opiskelijastaan ja tarjoaa mielellään apua kaikessa. Hän on samalla vähän kuin koulun “äitihahmo”.

Ranskankieltä opintojen ohessa

Yllätyksenä minulle tuli, että myös koulun kansainvälisellä linjalla on paljon ranskalaisia opiskelijoita. Oletin lähestulkoon kaikkien olevan niin kuin minä, ulkomaalaisia ja ei-ranskaa puhuvia. Toisin kuitenkin on, lähes kaikki puhuvat vähintään toisena kielenä ranskaa ja moni ranskalainen on päätynyt kansainväliselle linjalle esim. vahvistaakseen omaa englannin kielen taitoaan. Tämä on kuitenkin minusta hyvin positiivinen juttu sillä pelkäsin, että oma ranskankielen oppiminen hidastuu, kun on ympäristössä missä ei puhuta muuta kuin englantia. Monet oppilaat puhuvat keskenään ranskaa ja heillä on ranskalaiset kaveripiirit koulun ulkopuolella, joka helpottaa verkostoitumista myös minulle ja tuo yhteyttä paikallisiin.

Yleisesti ihmiset ovat hyvin ystävällisiä Pariisissa ja puuttuva ranskankieli ei paljoa estä missään vaikka välillä on vaikea löytää ketään, joka oikeasti puhuisi hyvää englantia. Ystävällisesti ja rohkeasti lähestymällä apua löytää aina ja ihmiset oikeasti yrittävät ja haluavat auttaa.

Hyvät eväät HELBUSista

Suomeen verrattuna moni asia tuntuu Pariisissa aika vanhanaikaiselta. Esim. koulussa kaikki työt palautetaan paperiversioina eikä mitään sähköisiä dokumentteja oteta vastaan. Samoin kaikki hakemukset kuten opiskelijalippuhakemus metroon tehdään postitse, joka minusta tuntuu huvittavalta kun tulee Suomesta, missä kaikki tällainen on hyvin yksinkertaista ja modernia.

Koulun taso pelotti minua alkuun vähän mutta opiskelu HELBUSissa valmisti minua opintojen suhteen hyvin tähän kouluun ja tuntuu siltä että ainakin tämän hetkisissä kursseissa minulla on hyvät pohjatiedot HELBUSista, jopa paremmat kuin monilla muilla. Myös ESLSCAssa opettajat ovat mukavia ja mielenkiintoisia, mutta tässä kohtaa täytyy ylistää HELBUSin professoreja, jotka olivat aivan huipputasoa ja toinen toistaan kiinnostavampia. Sitä arvostin jo HELBUSissa opiskellessa, miten mahtavia lähes kaikki professorit olivat ja kuinka he osasivat esittää ja soveltaa tietonsa kiinnostaviin tarinoihin elämästään eripuolilla maailmaa. Myös ESLSCAssa kansainvälisyys on suuressa arvossa mutta opettajat ovat kuitenkin ns. täkäläisiä.

Kaiken kaikkiaan olen viihtynyt erittäin hyvin ja iloinen siitä, että valitsin ESLSCA koulun. Kavereita on löytynyt jo paljon ja Pariisi on aivan mahtava paikka!

Kristiina 2.3.2015

Katariina Nuotio

Kommentit

Vastaa