Suomi menettää 1-2 miljardin vientitulot joka vuosi

Suomalaisella koulutuksella on maailmalla erinomainen maine. Jostain syystä me suomalaiset emme kuitenkaan ole onnistuneet osaamisemme myymisessä ulkomaille. Korkeakoulutusta ei Suomesta viedä käytännössä lainkaan.

Paljonko Suomen koulutusvienti voisi sitten olla? Vertailukohdaksi voi ottaa Suomea hieman pienemmän 4,2 miljoonan asukaan Uuden-Seelannin. Tämän yksinään keskellä eteläistä Tyyntä valtamerta sijaitsevan saarivaltion lähin naapurimaa on noin neljän tunnin lentomatkan päässä. Tuo naapurimaa Australia on kuitenkin Uuden Seelannin pahin kilpailija koulutusviennissä ja ensimmäiset todelliset asiakkaat ovatkin yli kahdeksan tunnin lentomatkan päässä. Siitä huolimatta Uusi-Seelanti pystyy viemään koulutustuotteitaan yli 1,2 miljardilla eurolla joka vuosi. Tämä herättääkin kysymyksen, millaisiin tuloksiin koulutusmyönteisessä maineessa olevan EU maan Suomen pitäisi pystyä. Vähintään samaan, ehkä kaksinkertaiseen tulokseen?

Tässä valossa vientituloksemme ovat suorastaan masentavia. Esimerkiksi Kiinassa, Intiassa ja muissa Aasian maissa on korkeakoulutukselle tunnetusti valtava kysyntä. Arvioisin pelkästään Kiinassa ja Intiassa toimivan jo noin 1800 ulkomaista koulutusohjelmaa. Yksikään niistä ei valitettavasti ole suomalainen kandidaatin tai maisterin ohjelma. Markkinat ovat vallanneet pääasiassa englantilaiset, amerikkalaiset, australialaiset ja uusiseelantilaiset yliopistot.

Miksi me suomalaiset emme ole onnistuneet hyvistä lähtökohdista huolimatta? Mielestäni keskeisin syy on siinä, että korkeakoululakimme sisältö on yhä ajalta ennen kansainvälistymistä ja EU:ta. Vanhentuneen lain seurauksena annamme tahattomasti ulkomaisille kilpailijoillemme valtavan etumatkan. Esimerkiksi suomalainen valtion yliopisto ei saa tarjoa maksullista koulutusta EU:n alueella, mutta sen sijaan minkä muun EU maan yliopistot saavat rajoituksetta tulla Suomeen tarjoamaan maksullista Suomen opetusministeriön hyväksymää tutkintoon johtava koulutusta.

Vielä suurempi puute on yksityisten suomalaisten korkeakoulujen toimintaedellytyksissä. Suomen korkeakoululaki ei tällä hetkellä tunne lainkaan yksityisiä korkeakouluja. Käytännössä tämä tarkoittaa aina sitä, että HELBUSin kaltaiset yksityisen sektorin toimijat joutuvat antamaan osan liikevaihdostaan ulkomaiselle korkeakoululle. Kun lastentarhoja, peruskouluja, lukioita ja jopa sydänleikkauksiakin voivat operoida yksityiset toimijat, niin olikohan jo aika avata korkeakoulusektorikin yksityiselle toiminnalle? Kannattaa myös muistaa, että maailman kymmenestä parhaasta yliopistosta yhdeksän on yksityisiä.

Kokemus on myös osoittanut, että onnistuneeseen vientiponnisteluun tarvitaan mukaan yksityisiä toimijoita. Valtion yliopiston rakenteet ja insentiivit eivät yksinkertaisesti edistä vientitoimintaa riittävästi. Kun Suomi on menettänyt viennistään viimeisten viiden vuoden aikana noin 30 %, ei meillä ole yksinkertaisesti varaa ylenkatsoa 1-2 miljardin vientituottoja mahdollistavia toimialoja. Näistä syistä johtuen Suomen korkeakoululakia tulisi nopeasti muuttaa niin, että se tarjoaa suomalaisille toimijoille vähintään tasavertaiset mahdollisuudet kilpailuun maailman markkinoilla.