opiskelija-Johannes_Saaristo_750px

Johannes Saaristo

Olin ennen HELBUSiin tuloani pyrkinyt Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun muutaman vuoden ajan, mutta en päässyt sisään pitkälti riittämättömän itsenäisen opiskelun sekä harrastuksen asettamien aikataulu rajoitteiden takia. En voinut hakea muihin kaupunkeihin samaisen harrastuksen vuoksi. Olin kuullut HELBUSista jo aikaisemminkin ja harkinnut sitä varsinkin opetuskielen takia. Vaikka olen täysin suomalainen, tuntuu minusta silti että pystyn ilmaisemaan itseäni paremmin englannin kielellä. Hinta oli suurin epäilystä aiheuttava seikka. Isäni päätti rahoittaa opinnot ja tartuin heti tarjoukseen. Yllätyin opetuksen tasosta erittäin positiivisesti ja luentojen tasainen rutiini on mahdollistanut tavoitteellisen treenaamisen opintojen ohella. Tutustuessani HELBUSiin, en myöskään löytänyt paljoa tietoa opiskelijaelämästä. Aloittamisen jälkeen kävi selväksi että täällä on erittäin aktiivinen Student Core opiskelijajärjestö, johon itsekin päädyin jäseneksi.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen tähän asti saamaani opetukseen ja odotan innolla tulevaa lukukautta. Voin vilpittömästi suositella HELBUSia kenelle tahansa kuka arvostaa kansainvälisyyttä tai haluaa opiskella englannin kielellä. Jos olisin tiennyt kuinka säännölliset ja vähän aikaa vievät luennot täällä järjestetään alusta lähtien, olisin hakenut jo muutamaa vuotta aikaisemmin!

More HELBUS stories

BA student

Jarel Mäkihonko

Jarel Mäkihonko valmistui HELBUSin ja University of Northamptonin Bachelor of Arts (Hons) in Business and Management -opinnoista vuonna 2023 ja opiskelee tällä hetkellä Luxemburgissa talousjohtamiseen ja rahoitukseen keskittyneessä maisteriohjelmassa. Mikä sai Jarelin hakemaan HELBUSiin?

Lue lisää »
MBA student

Antti Kauppi

MBA-opintojen vaikutukset ovat näkyneet erityisesti ajattelutavassa. Olen saanut rohkeutta osallistua keskusteluihin oman asiantuntijaroolini ulkopuolelta, tarkastella asioita strategisemmin ja tuoda esiin näkemyksiä, jotka tukevat liiketoiminnan kokonaisuutta.

Lue lisää »
MBA student

Viivi Villa-Nuottajärvi

Päätin täydentää osaamistani HELBUSin ja University of Northamptonin MBA-tutkinnolla. Olin jo työelämässä huomannut, että yhdistämällä teknisen ja kauppatieteellisen osaamisen voi erottautua ja edetä vaativampiin johtotehtäviin.

Lue lisää »