Yksikin välivuosi tulee kalliimmaksi kuin maksullinen yliopistotutkinto

Oletko koskaan tullut laskeneeksi paljonko välivuosi lopulta maksaa?

Vastavalmistuneen ekonomin mediaanipalkka on 3.200 € / kk. Vuositasolla se on 38.400 euroa, josta yksin elävälle nuorelle jää nettopalkkana 31.400 €.

Eli uran alun aikaistuminen jo yhden välivuoden verran tuottaa enemmän nettopalkkaa kuin koko kandidaatin tutkinnon yhteenlasketut lukukausimaksut (28.230 €).

Lisäksi kannattaa huomioida, että HELBUSissa opiskellaan myös kesälukukaudella, jonka johdosta kandidaatiksi valmistuminen aikaistuu toisella vuodella ja maisteriksi valmistuminen kolmella vuodella (1 välivuosi ja kaksi opiskeluvuotta).

Lopulta kannattaa vielä huomioida, että välivuosi ei takaa opintojen alkamista vielä seuraavanakaan vuonna. Vuosittain valtion yliopistoihin hakee yli 150.000 hakijaa ja vain alle 50.000 tulee valituiksi.

28.230 euroa on tietenkin iso investointi rahoitettavaksi. Sitä ei kuitenkaan tarvitse maksaa kokonaan itse. HELBUSin kandidaatin opintojen aikana ehtii saamaan opintorahaa ja opintotukea yhteensä noin 20.000 euroa.

Jos kiinnostuit, ehdit vielä hakea syksyn opintoihin. Katso ohjeet täältä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *