Viisi yleisintä syytä, joiden vuoksi MBA jää usein suorittamatta

14.09.2021 | Helbus

Kokosimme alle viisi yleisintä syytä, joiden takia MBA-opintojen aloittaminen usein lykkääntyy. 

Epäsopiva ajoitus

Onko arkesi kiireistä, tai jännittääkö epätietoisuus tulevasta? Oletko vakuuttanut itsellesi aloittavasi opinnot esimerkiksi sitten “kun lapset ovat vanhempia” tai “kun remontti on valmis”

MBA-tutkinto saattaa tuntua isolta haasteelta ajallisesti ja opintojen aloittamisen lykkääminen onkin usein helpoin ratkaisu kiireen keskellä. Jos kuitenkin mietit MBA-tutkinnon suorittamista, olet todennäköisesti henkilö, jonka elämäntilanne ei tule muuttumaan helpommaksi vaan päinvastoin sinulle annetaan yhä suurempia asioita vastuullesi. Opintojen aloittaminen on erinomainen tapa luoda arkeen rutiineja ja parhaimmillaan ne voivat jopa keventää kaoottiselta tuntuvaa kiirettä.

Työkiire

Opintojen mahduttaminen arkeen voi tuntua isolta haasteelta työkiireiden keskellä. Huolellisesti suunniteltu opintokokonaisuus ei kuitenkaan välttämättä kuormita arkirutiineja ja laadukas opetus kehittää myös työn haasteista selviämisessä. MBA-tutkinto valmentaa opiskelijan käytännönläheisesti yritysjohdon tehtäviin ja yrityksen strategisten kysymysten käsittelyyn. Saat kattavat tiedot kauppatieteiden tärkeimmistä osa-alueista. Samalla pääset kehittämään nykyisiä toimintamallejasi kriittisen ajattelun sekä kehittyvän ongelmanratkaisukyvyn avulla. 

Taloudellinen investointi

Investointi koulutukseen on erittäin kannattava sijoitus ja ulkomaisista yliopistotutkinnoista on tullut normaali väylä Suomen työmarkkinoille. Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan yliopistotutkinto kauppatieteissä lisää henkilön nettoansioita koko uran ajalta yhteensä noin 500.000 € verrattuna tilanteeseen, jossa henkilö ei ole suorittanut korkeakoulututkintoa. 

HELBUSin lukukausimaksut maksetaan kolmessa vajaan 6000 € erässä. Maksut erääntyvät kahdeksan kuukauden välein. Voit maksaa opinnot myös jopa alle 300 €:n erissä kuudessa vuodessa OP:n tarjoaman rahoitusvaihtoehdon avulla. 

MBA-tutkintoa kannattaakin ajatella sijoituksena itseensä sekä uraansa sillä ylemmän korkeakoulututkinnon vaatimus työelämässä on yleistynyt. Usein myös työnantajilta voi saada tukea koulutukseen. Voit kysyä meiltä vinkkejä työnantajan kanssa käytäviin keskusteluihin.

Ikä ja kokemus

MBA-tutkinto mielletään helposti uran huipentumana, jonka pohjaksi vaaditaan useamman vuoden kokemus työelämästä. MBA-tutkinto on kuitenkin hyvä valinta jo uran alussa, sillä MBA-opintojen sisältö ja verkostoitumismahdollisuudet mahdollistavat henkilökohtaisen kehittymisen jo uran varhaisessa vaiheessa. HELBUSin ja University of Northamptonin MBA-ohjelmaan voi hakea minkä tahansa alan kandidaatin tutkinnolla sekä vaihtoehtoisesti myös esimies- tai liiketoiminta kokemuksella. 

Opiskelu englannin kielellä

Englanniksi opiskelu on helppo ja turvallinen tapa ottaa työelämässä tarvittava englannin kieli haltuun eikä omasta englannin kielen taidosta kannata olla liian huolissaan. HELBUSin MBA-ohjelman yksi etu on ammatillisen ja akateemisen englannin kielen vahvistuminen. Jos englannin kieltä on käyttänyt osittain työkielenä, tai laajemmin vapaa-ajalla, kielitaito riittää varmasti myös opiskeluun. Olennaisinta on oma motivaatio!

Mikäli mielessäsi pyörii jokin haaste tai kysymys, otathan meihin rohkeasti yhteyttä, niin kerromme MBA-ohjelmastamme mielellämme lisää!

Helbus

Kommentit

Vastaa