Yhteistyökumppanit

HELBUS on luonut useita yhteistyösuhteita ulkomaisten koulutusalan organisaatioiden kanssa. Alkuvuosina HELBUSin opiskelijat siirtyivät kahden ensimmäisen lukuvuoden jälkeen viimeistelemään tutkintonsa kolmannen vuoden ulkomailla oleviin yhteistyöyliopistoihin.

Koska Suomen yliopistolaki ei ota millään tavalla huomioon yksityisiä korkeakouluja ja yliopistoja, eikä valtiolla siksi ole edes mekanismia tunnustaa yksityisten korkeakoulujen tutkintoja, HELBUS on hakenut akkredointinsa ja laadunvalvontajärjestelmänsä ulkomailta. Vuonna 2013 HELBUSista tuli Pearsonin akkredoima oppilaitos, ja opiskelijat saavat jo kahden vuoden opintojen jälkeen Higher National Diploman, ns. lyhyttutkinnon, joka on käytössä 58 maassa ja tunnetaan erityisesti anglosaksisessa maailmassa. Tämä tutkinto vastaa Englannissa kahden vuoden yliopisto-opintoja. Pearson on Brittein saarten suurin akkredointijärjestö.

Vuonna 2016 Northamptonin yliopisto (University of Northampton, UoN) Englannissa hyväksyi HELBUSin institutionaaliseksi partnerikseen perusteellisen hyväksymisprosessin jälkeen. Tämä mahdollistaa sen, että HELBUS voi järjestää Northamptonin yliopiston tutkinto-ohjelmia Suomessa siten, että opiskelijat ovat UoN:n opiskelijoita, ja UoN valvoo koulutuksen laatua, sekä myöntää tutkinnon. Tämä on itse asiassa brittiyliopistoilta melko tavallinen tapa laajentua kansainvälisille koulutusmarkkinoille ja lisätä ulkomaista opiskelijakuntaansa.

University of Northamptonin juuret ulottuvat 1200-luvulle ja se sai täydet yliopisto-oikeudet vuonna 2005. University of Northampton on valittu kolmena vuonna peräkkäin The Times Higher Education (THE) palkintoehdokkaaksi ‘Business School of the Year’ kategoriassa. UoN ja sitä kautta myös sen HELBUSisssa tarjottavat ohjelmat kuuluu Englannin yliopistojen QAA-laadunvalvonnan piiriin.

Yhteistyö UoN:n kanssa käynnistyi tammikuussa 2017 kanditutkinnon kolmannen vuoden ohjelmalla, Bachelor of Arts (Hons) in Business and Management, ja syksyllä samana vuonna alkoi ensimmäistä kertaa maisteriohjelma MBA. Nämä tutkinnot täydensivät HELBUSin koulutustarjonnan ensimmäisen vuoden opinnoista maisterin tutkintoon.

Tällä hetkellä HELBUS hakee yhteistyökumppaneita lähinnä sellaisista  koulutusalan organisaatioista, jotka haluaisivat tuoda kauppatieteen opiskelijoita ulkomailta Suomeen. 

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna