Paranoidi optimisti – virkistävän rehellinen muistelmateos!

Hesarin ennätyksellisestä, viisi sivua pitkästä kirja-arviosta välittyi kuva, että Siilasmaa keskittyisi muistelmissaan pääsääntöisesti haukkumaan Jorma Ollilaa. Tosiasiassa Ollila mainitaan kirjassa aika harvoin ja oikeastaan Siilasmaa ruoskii kirjassaan itseään vähintään yhtä rankasti. Alla pari näytettä.

Vaikka järki sanoikin, että tilanne oli hallussa, kehoni oli toista mieltä. Kun astelin lehdistötilaisuuteen, järki sai todeta hämmästyksekseen, että polveni tutisivat.

Neljän hallitusvuoteni aikana olin nähnyt yhtiön menettävän yli 90 prosenttia arvostaan. Nokian osakekurssin kehitystä oli piinallista seurata: se oli pudonnut hädin tuskin kolmeen euroon, kun se oli hallituksen jäseneksi tullessani ollut noin 28 euroa.

Jälkiviisaasti ajateltuna olin hallituksen jäsenenä osaltani vastuussa tapahtuneesta. Minun olisi pitänyt toimia nopeammin ja päättäväisemmin. Minun olisi pitänyt yrittää taivutella muut puolelleni. Olin kuitenkin liian arka.

Kirjan mainioon antiin kuuluu mm. Siilasmaan äärirehellinen kuvaus hänelle ensimmäisestä Nokian hallituksen kokouksesta:

Uutta oli myös Nokian hallituksen kokousten eteneminen. Olin tottunut vilkkaaseen keskusteluun ja teräviin kysymyksiin. Nokian hallituksen ilmapiiri sen sijaan toi mieleen vanhoista brittielokuvista tutut herrasmiesklubit. Asiat otettiin esiin, käsiteltiin lyhyesti ja siirryttiin esityslistan seuraavaan kohtaan tyynen rauhallisesti.

Ja esityslista vasta olikin näkemisen arvoinen! En ollut nähnyt sellaista esityslistaa koskaan ennen. Jo pelkät rahamäärät panivat pään pyörälle. Istuin ja kuuntelin keskustelua kadunmiehellekin tutuista yrityksistä, jättimäisten yhtiöiden toimintojen ostamisesta ja myymisestä ja uusien investoijien houkuttelemisesta tekemään miljardien eurojen sijoituksia. En ollut ikinä ollut tekemisissä niin suurten asioiden kanssa. Olin mukavuusalueeni ulkopuolella, joten kuuntelin mitä muut sanoivat ja toivoin, ettei kukaan kysyisi minulta mitään.

Seuraavaa hallituksen kokousta Siilasmaa kuvaa näin:

Jorma avasi kokouksen yhteenvedolla maailmantalouden tilasta. Olin esitelmästä hivenen yllättynyt, sillä hänen vieressään istui sentään yksi maailman johtavista taloustieteilijöistä. Sikäli kun muistan, Jorma ei tiedustellut Begntin (Holmström) talousnäkemyksiä kertaakaan.

Vaikka Siilasmaa aloittaakin nöyrästi, ei hän myöhemmillä sivuilla epäröi tuoda esiin, mikä hänen mielestään meni vikaan. Kirja on hyytävää luettavaa siitä, kuinka maailman etevimmätkin ihmiset voivat halvaantua, kun asiat alkavat mennä pieleen. Ilmeisesti Nokian hallitus kyllä luuli tietävänsä ja kuulevansa ongelmista hyvissä ajoin, mutta tyytyi kerta toisensa jälkeen kuittaamaan asian sillä, että operatiivinen johto on jo aloittanut korjaavat toimenpiteet:

”Hallituksen jäsenille kerrottiin yhä uudestaan monin tavoin, että kaikki ongelmat olivat korjattavissa. Suunnitelmaa tämän ja tuon ongelman korjaamiseksi toteutettiin jo täyttä päätä. Ei ollut syytä porautua ongelman ytimeen, koska se olisi pian korjattu. Hallituksen toimintakulttuuriin ei edes kuulunut porautua huolta herättävien asioiden ytimeen, joten olimme autuaan tietämättömiä yrityksen kilpailukyvyn todellisesta tilasta.

Luotimme epäröimättä Jormaan. Hän selitti meille usein, kuinka paljon aikaa hän uhrasi Nokian asioille, joten hallitus luonnollisesti uskoi hänen olevan perillä yksityiskohdista. Hän ei tehnyt muutoksia hallituksen toimintatapoihin. Siksi vaikutti ilmeiseltä, että hänen asiantuntevan mielipiteensä mukaan operatiivisella johdolla oli tilanne hallussa, ja hallitus teki kaiken mitä sen pitikin tehdä. 

Yrityksen johdon toimintatapa on jossakin kahden ääripään välissä. Skaalan toisessa päässä johtoryhmä käyttää hallitusta aivoriihenä: hallituksen jäseniä pyydetään syventymään asioihin perusteellisesti ja antamaan asiantuntemuksensa ja kokemuksensa yrityksen käyttöön. Toisessa ääripäässä johtoryhmä haluaa vain päästä helpolla: hallitukselle kerrotaan perusasiat ja epämiellyttäviä asioita vältellään. Toisinaan hallitusta johdetaan harhaan ja pahimmillaan sille valehdellaan.

Ensimmäisten hallitusvuosieni aikana Nokiassa hallitus oli hukkua tietoon – kokousmateriaalia jaettiin yleensä satojen sivujen verran – mutta meiltä puuttui olellinen näkemys siitä, mitä tapahtui ja miksi. Tieto ei korvaa ymmärrystä.

Kirjan lukijasta alkaa tuntua siltä, että Nokiassa hallituksen ja operatiivisen johdon keskinäisen kommunikaation rajat oli yksinkertaisesti määritelty väärin. Itse olen pitänyt hyvänä kuulemaani ohjetta, jonka mukaan hallituksen jäsenten nimenomaan tulee kysellä operatiiviselta johdolta ohi hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan. Vain näin vältetään se, että puheenjohtajasta tai toimitusjohtajasta tulee tulppa tiedonkululle. Toisaalta samaan aikaan on ehdottoman tärkeää, että hallituksen jäsenet eivät anna ohjeita tai käskyjä operatiiviselle johdolle, vaan ohjeiden on mentävä keskitetysti toimitusjohtajan kautta komentotietä alaspäin, jotta vältetään keskenään ristiriitaisten ohjeiden antaminen eri henkilöiden toimesta. Näin ei tapahtunut Nokiassa.

Hallituksessa oli yhä vallalla piintynyt uskomus, ettei hallituksen kuulunut panna johtoryhmää koville. Kun olin ehdottanut lounaalla Jorman kanssa varovasti, että meidän pitäisi porautua tuotteidemme toistuvien myöhästymisten ja laatuongelmien perimmäisiin syihin, hän teki minulle selväksi, ettei hallituksen ollut tarpeen puuttua operatiiviseen toimintaan.

Pelko hallituksen ryhtymisestä operatiiviseksi on ase, jota voidaan käyttää koska tahansa ”asioihin puuttuvaa” hallitusta vastaan. Pelkkä syytös liiallisesta operatiivisuudesta riittää. Väitettä on hyvin vaikea osoittaa paikkansapitämättömäksi, ja niin hallitus yleensä perääntyy. Varsinkin silloin kun puheenjohtaja syyttää kysymyksiä esittävää hallituksen jäsentä puuttumisesta operatiiviseen toimintaan, vallitsevaa tilannetta on todella vaikeaa muuttaa.

Paranoidi optimisti

Siilasmaa tiivistää hienosti hallituksen jäsenen dilemman: ”Et tiedä, mitä et tiedä.” Oma arvaukseni sekä Siilasmaan että Ollilan oman kirjan perusteella on se, että Ollilan virheenä oli ehkä ylikorostunut vastuuntunto. Hän vaikuttaa ajatelleen, että hallitusten kokousten on pysyttävä koko ajan tiukasti puheenjohtajan hyppysissä ja että hänellä tulisi olla jo etukäteen vastaukset kaikkiin mahdollisiin esiin nouseviin kysymyksiin.

Olen omassa työssäni HELBUSin toimitusjohtajana huomannut, että on todella vapauttavaa lähteä siitä, että olenkin itse kokouksen tyhmin ja tietämättömin osallistuja. Tiimiltä tulee uskomattoman hyviä ratkaisuehdotuksia, kun avoimesti myönnän, että minä en ainakaan tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Kirja on muuten myös todella hyvin kirjoitettu. Siilasmaa on kirjoittanut sen suoraan englanniksi yhdessä Catherine Fredmanin kanssa. Aika usein englannista suomeen käännetyt bisneskirjat ovat kieliasunsa puolesta hieman kökköä luettavaa. Kääntäjä Markku Päkkilä on onnistunut työssään erinomaisesti ja teksti imee mukanaan kuin parhaassa dekkarissa.

Samalla lailla, kun Tuntemattomasta sotilaasta tuli osa Sotakorkeakoulun lukulistaa, kannattaisi Risto Siilasmaan kirja ottaa nyt osaksi kaikkien hallitustyöskentelyyn valmentavien kurssien opetussuunnitelmia.