Opiskele kauppatieteiden kandidaatiksi ja maisteriksi ilman pääsykoetta!

HELBUS Helsinki School of Business on yksityinen kauppakorkeakoulu, jossa saat loppututkintosi valitsemastasi arvostetusta ulkomaisesta yliopistosta. Opiskelet kaksi ensimmäistä vuotta Helsingissä ja kolmannen vuoden ulkomailla HELBUSin jatkoyliopistossa. Saat kandidaatin tutkintosi siitä yliopistosta, jossa kolmannen vuotesi suoritat. Kandidaatin tutkinnolla voit jatkaa opintojasi suomalaisessa tai ulkomaisessa yliopistossa ja täydentää tutkintosi 1-2 vuodessa englantilaiseksi tai suomalaiseksi kauppatieteiden maisteriksi.

Sinulla on hyvät mahdollisuudet tulla valituksi! Kuten jo varmasti tiedätkin, HELBUSiin ei ole pääsykoetta, vaan haemme opiskelijoiksi ensisijaisesti henkilöitä, joiden uskomme sitoutuvan suorittamaan tutkintonsa nopeasti loppuun. Siksi sinulla on vielä hyvät mahdollisuudet tulla valituksi aloittamaan opintosi tulevana syksynä, jos onnistut vakuuttamaan meidät opiskelumotivaatiostasi hakulomakkeessa.

Saat tiedon opiskelupaikastasi kahden viikon kuluessa. Kun olet lähettänyt hakulomakkeen, saat sähköpostilla muutaman päivän kuluttua ehdotuksen puhelinhaastatteluajaksi. Valintapäätöksemme syntyy pian puhelinhaastattelun jälkeen ja tyypillisesti saat tiedon opiskelupaikasta kahdessa viikossa hakemuksesi lähettämisestä.

Voit opiskella maisteriksi asti!

photo4

Esimerkiksi vuonna 2012 aloittanut opiskelijamme Pontus Huttunen valmistui keväällä 2015 HELBUSin kautta kauppatieteiden kandidaatiksi University of Worcestersta. Tämän jälkeen Pontus haki yhteensä kahteentoista korkeatasoiseen maisterin ohjelmaan ja hän sai myönteisen hyväksymispäätöksen kymmeneen niistä.

 

 

 

 

 

 

 

Jatkoyliopistoja joista voit saada kandidaatin tutkintosi

  • University of Kent, UK

  • Oxford Brookes University, UK

  • Paris ESLSCA Business School, France

  • The University of Western Australia

  • Bond University, Australia

  • EU Business School, Barcelona, Spain
  • Prague College/Teesside University degree, Czech Republic

  • London School of Business and Management /Northampton University degree, UK
  • Coventry University, UK
  • The University of Northampton, UK
  • University of Portsmouth, UK
  • University of Winchester, UK
  • University of Brighton, UK
  • University of Central Lancashire, UK
  • Bournemouth University, UK
  • Edinburgh Napier University, UK
  • De Montfort University, UK
  • Middlesex University, UK
  • University of Worcester, UK

HELBUSin korkeatasoiset ulkomaiset vierailevat professorit valmentavat sinut kansainvälisiin tehtäviin. Jos haet nyt, saatat opiskella jo elokuun lopussa kansainvälistä kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa kahdestatoista eri maasta tulevan vierailevan professorin johdolla. Tutustu HELBUSin vieraileviin professoreihin täällä!

Opiskelijat ovat tyytyväisiä HELBUSiin! HELBUSin opiskelijamäärä on vahvassa kasvussa ja tärkein syy siihen on, että HELBUSin opiskelijat ovat erittäin tyytyväisiä HELBUSissa saamaansa opetukseen. Katso opiskelijapalautteen yhteenveto ja lue HELBUSin opiskeijoiden kokemuksista täällä

ellen_circleEllen Böök: HELBUS oli täydellinen vaihtoehto minulle, sillä halusin suoraan lukiosta valmistuttuani opiskelemaan kauppatieteitä yliopistotasolla. Haluan päästä työelämään pian ja korkeasti koulutettuna. Opiskelu on intensiivistä, mikä mahdollistaa tutkinnon saavuttamisen nopeasti. Kansainvälinen opetus on hieno asia, sillä opiskelun ohella englannin kielen taito vahvistuu ja sanavarasto kasvaa. Professorit ovat hyvin asiantuntevia ja opetus on mielenkiintoista. HELBUSin kursseilla keskitytään aina yhteen aiheeseen kerrallaan, mikä on mielestäni tehokasta oppimisen kannalta.”

 

 

 

 

Seitsemän syytä investoida lukukausimaksuun sen sijaan, että pyrkisit ensivuonna ilmaiseen ohjelmaan.

1# Aloittamalla nyt syksyllä HELBUS Helsinki School of Businessissa sinulla on ensivuoden pääsykokeiden aikaan takanasi jo 1,5 lukuvuoden yliopisto-opinnot ja nopeimmillaan kauppatieteiden kandidaatin tutkinto kahdessa vuodessa.

2# Yliopistoon pääsyä ja omaa uraa ei kannata jättää pääsykokeen varaan. Turun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan pääsykoemenestyksellä ei ollut korrelaatiota opiskelumenestykseen. Toisin sanoen pääsykoe ei ennustanut henkilön kykyä opiskella kauppatiedettä. Pääsykoe ei siis myöskään ennusta henkilön kykyä toimia varsinaisessa ammatissaan liike-elämän palveluksessa.

3# Yliopistotutkinto kaksinkertaistaa 23 vuotiaan henkilön työllistymistodennäköisyyden.

4# Aloittamalla opintosi mahdollisimman nuorena, ehdit pidemmälle. HELBUSin kautta voit valmistua kauppatieteiden maisteriksi tyypillisesti 23-24 vuotiaana. Valtion yliopistoista valmistutaan maistereiksi keskimäärin 29 vuotiaana. Mieti miten pitkälle urasi on ehtinyt kehittyä niinä viitenä vuonna, jotka ehdit työskennellä ennen kuin valmistuisit valtion yliopistosta!

5# Tarvitset yliopistotutkintoa tulevaisuudessa esimiesasemaan nousemiseksi. Hyvin usein esimiestason paikkoja täytettäessä vaatimuksena on korkeakoulututkinto.

6# Yliopistokoulutus on erittäin hyvä investointi! Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan yliopiston käyvä henkilö tienaa uransa aikana 316 000 euroa enemmän nettopalkkaa verrattuna tilanteeseen, jossa hän ei kävisi yliopistoa.

7# Lukukausimaksujen rahoitusta miettiessäsi kannattaa muistaa, että sinun tukemisesi on todennäköisesti suuri ilonlähde vanhemmillesi, isovanhemmillesi tai jollekin muulle läheisellesi. Monet HELBUSin opiskelijat rahoittavat opintonsa niin, että he maksavat osan opinnoistaan itse ja saavat loppuun apua joltain läheiseltään.

Jos haet nyt HELBUSiin, aloitat erittäin todennäköisesti opintosi jo elokuussa ja 1,5 vuoden kuluttua tammikuussa aloitat kolmannen opiskeluvuotesi jossain edellämainituista yliopistoista.

Nyt on aika tehdä päätös! HELBUSin kandidaatin opinnot alkavat syys- ja tammikuussa, ja siksi sinun kannattaa täyttää hakemuksesi nyt. Toimi nyt!

Voit myös kysyä lisätietoja soittamalla tai lähettämällä sähköpostia: +358 40 1257215, info(@)helbus.fi.